sunnuntai 14. elokuuta 2011

Tiedosta

Share

Kautta aikojen on ollut tiedossa jotain, mikä on ollut huikean arvokasta ihmisille, mutta mistä ei kuitenkaan ole kerrottu hirveästi eteenpäin. Se on voinut johtua siitä, että ollaan pelätty tiedon vuotamisen aiheuttavan jotain menetystä niille, ketkä sen jo tietävät.

Tähän tietoon liittyy todella paljon eri seikkoja ja erinäisiä asioiden haaroja. Tietoa on jaettu lähesimmille, mutta muut ihmiset ollaan jätetty tiedoitta. Tietoa on saatettu jakaa useammallekin, mutta syystä tai toisesta sitä ei olla lähdetty levittämään kuitenkaan eteenpäin. Syynä saattaa olla se, että kyseessä olevaa tietoa ei ole joko pidetty uskattovana, totena tai että ollaan pelätty sen liiallisen leviämisen aiheuttavan jonkinnäköisiä menetyksiä ihmisille, ketkä tietävät jo.

Noh, nyt (tai viimeistään pian) se kaikki tieto on jo saatavilla. Lähes kaikki se mitä syystä tai toisesta ollaan aikanaan pantanttu, on nyt jokaisen saatavilla. Mikä tahansa aihe kiinnostaakaan, pienellä googlettelulla saa jo aika kokonaisvaltaisen ja valtavan paketin kerättyä aiheesta kasaan.

Terveysmielessä itseäni rupesi joskus kiinnostamaan tietynlainen kokonaisvaltaisuus. Miten voisi olla mahdollisimman terve, onnelinen, vauras ja hyvinvoiva? Aika paljon kriteerejä, mutta kaikki oleellinen löytyy kun aihe kiinnostaa tarpeeksi ja aikansa etsii. 

Tiedon siemenistä kasvaa vähitellen taimia, lopulta pieniä puita. Jokaisen tiedonsiemenen kohdalla voi itse valita, kuinka suureksi haluaa puunsa siltä osa-alueelta kasvattaa. Vähemmän tärkeät puut kuihtuvat ja vaipuvat unholaan. Kannattaa keskittyä kasvattamaan niitä, joita osaa hoitaa parhaiten ja jotka näyttävät tuottavan parhaiten hedelmää, juuri sinulle. Nykyajan hedelmät ajatellaan yleensä pelkästään vaan rahana, mutta omasta mielestäni se todellinen ‘hedelmä’ on onnellisuus. 

Jos voin tietää jostain itseäni kiinnostavasta aiheesta lisää ja vieläpä niin, että se tuottaa ympärilleni sekä itselleni mahdollisimman paljon onnellisuutta, takuuvarmasti kasvatan näistä tiedonsiemenistä isoja ja hedelmällisiä puita!

Kaikki siemenet eivät ole arvokkaita, eivätkä ne tuota kuin korkeintaan mätiä ja pahanmakuisia hedelmiä. Yleensä ne tuppaavat kuihtumaan jo alkuvaiheessa, varsinkin niillä ketkä omaksuu heti alussa että onko kyseinen tiedonsiemen kylvämisen arvoinen vaiko ei. Joskus siemen itää ja kasvaa taimeksi, mutta lopulta kuihtuu kun kylväjä huomaa sen mitättömäksi omassa elämässään. Jotkut eivät erota hyviä ja vähemmän hyviä puita toisistaan, ja tällöin tiedon rikkakasvit pääsevät valloilleen. Ne myös leviävät nopeammin kuin laadukasta hedelmää tuottavat puut, joten on vaarana että useat törmäävät niihin jossain vaiheessa elämäänsä, kenties jatkuvasti. Näiltä rikkakasveilta suojautuminen on kuitenkin äärimmäisen helppoa. Ei tarvitse kuin korvata ne paremmilla ja laadukkaammilla.

Mistäkö sitten tiedän mikä on parempaa ja laadukkaampaa? Kuuntele itseäsi ja kuuntele mitä haluat oikeasti tehdä elämässäsi ollaksesi mahdollisimman onnellinen. Mulle se on tällä hetkellä maailman parhaimpien terveysstrategioiden opiskelu ja niistä kertominen & niiden opettaminen muille ihmisille. Haluan siis osaltani parantaa maailmaa ja tehdä tästä kaikesta kokonaisvaltaisesti onnellisemman paikan. Kun kaikki ovat onnellisia ja elävät täydellistä elämää, jatkan seuraavan mission parissa. Terve ihminen = automaattisesti onnellinen.

Terveys on muutakin kuin fyysistä terveyttä (kuten länsimaissa on usein tapana omaksua). Sanon, että suurin osa ihmisten terveydestä koostuu siitä tiedosta, mitä kukin pitää sisällään ja minkä uskoo olevan totta. Ne tiedon puut tai rikkaruohot, jotka ovat päässeet valloilleen, kuvastaa ainakin osaltaan kunkin terveydentilaa. Mitä enemmän paneutuu niihin hyviin ja onnellisuutta tuottaviin asioihin, sitä terveemmäksi muuttuu automaattisesti. Ei tarvitse olla edes kiinnostunut esimerkiksi ravinnosta erityisesti, koska automaattisesti jostain kulman takaa se laadukkaampi ravintokin vain hyppää eteesi, jos haluaa kokea mahdollisimman onnellisen elämän. Kaikki ei ole niinkuin ennen, nykyään maailma toimii varmasti monituhatkertaisella nopeudella verrattuna entisaikoihin. Jos ennen kesti kymmeniä vuosia koota joku liike, nykyään sen voi tehdä parissa sekuntissa, korkeintaan tunnissa.

Tietoa on paljon ja jokaisen pitää osata itse suodattaa ne rikkaruohot pois sieltä kasvualustalta. Siihen ei tarvita ketään muita, ei sensuuria, ei hallitusta vaan pelkästään yksi ainut ihminen kuka päättää olla niin onnellinen kun vain ikinä voi! :)

Ei tarvita rounduppia kitkemään niitä rikkaruohoja, vaan riittää että kasvatat siinä hedelmällisempiä puita. Ne rikastavat kasvualustasi ja rikkaruohot kuihtuvat automaattisesti jykevien puiden vallatessa kasvualustaa. Tiedon metsän pienet hyväntahtoiset eläimet syövät nuo rikkaruohot pois tieltäsi, koska he elävät symbioosissa noiden kauniiden puiden kanssa :D
Mielen luomuviljelyä siis parhaimmillaan.

Eräs parintunnin setti, mikä itseeni vaikutti taas kerran suuresti, löytyy tästä alta. Suosittelen katsomaan vaikka useampaankin kertaan. 




David Wilcockin tuotaantoon kannattaa ehdottomasti tutustua muutenkin. Pari ilmaista, aivan mahtavaa ja syventävää luentoa samalta jäbältä (jos maltat, katso nämä ennen tuota ylempää, tässä järjestyksessä):

Täältä Wilcockin sivuilta myös mahdollisuus tsekailla materiaalia lisää pilvin pimein, sekä kirjallista että liikkuvamminkin visuaalista. Paljon ilmaista ja jonkinverran myös maksullista materiaalia niille, ketkä haluaa syventyä aiheisiin vieläkin perinpohjaisemmin.

Tulossa paljon aiheesta lisää.

5 kommenttia:

  1. Liian moni miettii sitä mitä muut ajattelee. Kun pitäisi ajatella sitä mitä itse miettii..
    Hyvä kirjoitus, tykkäsin mielen luomuviljelystä :)

    VastaaPoista
  2. Tahtomattaankin ego pyrkii välillä esittämään kysymyksiä tyyliin: "Mitähän toi ajattelee jos mä teen näin tai jos mä sanon mitä oikeesti ajattelen".

    Tälläsen tilanteen tullessa itse vaan yritän sivuuttaa tuon ja ajatella että tärkeintä - oli tilanne sitten kuinka pieni tai iso tahansa - on tehdä niinkuin sydän sanoo, niinkuin se todellinen sinä sanoo, ei pelkkä pinnallinen ego. Heti kun ottaa egon pois ohjaajan paikalta ja korvaa sen itsellä, hommat alkaa luistaa paremmin :)

    Ego on hyvä renki, mutta huono isäntä :DDD

    VastaaPoista
  3. Joidenkin mielestä homma saattaa kuulostaa vaikealta ja oudolta, mutta tosiasiassa se on erittäin helppoa:

    Tarvii vaan ruveta kyselenmään itseltään kysymyksiä ja vastata niihin. Pitää vaan haastatella itseään ja ottaa siitä tietynlainen tapa. Oikeestaan vaan sillä keinolla voi löytää sen mitä etsii, sen mitä haluaa tehdä ja sen mitä rakastaa.

    VastaaPoista
  4. Niin ja kiitoksia paljon Teija! ^____^

    VastaaPoista